Nerokoiran tarina



Perustin Nerokoiran syksyllä 2016 valmistuttuani eläintenkouluttajaksi. Yrityksen nimeä mietittäessä oli selvää, että nimi tekisi kunniaa nyt 10-vuotiaalle Nero-koiralle, joka on omalla veikeällä ja huolettoman hunsvottimaisella luonteellaan saanut luotsattua minut syvälle koirien käyttäytymisen ja kouluttamisen syövereihin.

Nero saapui kotiimme Helsingin Ruoholahteen nelikuisena pentuna Eestistä. Iloinen ja ennakkoluuloton koiranpentu oli löydetty huivi kaulassaan vaeltelemassa Tallinnan lähiön katuja, ja se oli päätynyt Tallinnan liepeillä sijaitsevalle löytökoiratarhalle, jossa kohtasimme ensimmäisen kerran. Kyseessä oli ensimmäinen oma koirani, ja lähestulkoon ainoa kriteeri koiraa hankittaessa oli, että siitä saisi mukavan kaverin juoksulenkeille. Vauhtia ja juoksuaskelia tässä vuosien varrella onkin piisannut – enemmän kuin osasimme ikinä kuvitellakaan!

Nero oli mainiosti sosiaalistunut sekä koiriin että ihmisiin tarhaolosuhteista huolimatta ja se tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa. Se piti koirista vähän liiankin paljon, joten vuosien saatossa koirakaverien hankkiminen Nerolle tuntui luontevalta ratkaisulta. Joku luonnehti Neroa jo pentuna ”kuin ravistetuksi kokispulloksi”, mikä kuvaa sen energistä otetta elämään melko hyvin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeää tällaisen koiran kanssa olisi ollut harjoitella esimerkiksi rauhoittumista aivan pennusta lähtien.

Neron ollessa parivuotias aloitimme rally-toko-harrastuksen. Oli mahtavaa huomata, miten energinen koira kohdisti kaiken tarmonsa tottelevaisuusliikkeiden tekemiseen radalla, ja miten iloisesti sen häntä heiluikaan rataa suorittaessaan! Myös tottelevaisuus ja yhteistyöhalukkuus arjessa lisääntyi merkittävästi. Nykyään Neron kanssa kisaaminen on jäänyt nivelrikon astuttua elämäämme muutama vuosi sitten. Treenailemme vielä kuitenkin omaksi iloksi, sillä Nero tuntuu nauttivan edelleen suunnattomasti sekä rally-tokosta että uusien temppujen opettelusta!

Neron ollessa hiukan alle parivuotias, otimme koiralle kaveriksi Lunan, suomalaisen ajokoirasekoituksen. Lunan kanssa perehdyin allergisen koiran ruokavalioon, ja myöhemmin valjastimme koiran mahtavan hajuaistin käyttöön noseworkin merkeissä.

Parin vuoden kuluttua Lunan saapumisesta kotiimme muutti suomalainen kodinvaihtaja Tapsa, joka taas oli romuluinen mitään pelkäämätön jättiläinen. Tapsan rotuperimästä löytyy mm. karjalankarhukoiraa ja rottweileria, ja näiden rotuominaisuuksien pilkahtelua koiran käytöksessä on ollut erittäin mielenkiintoista seurata! Tapsa vaikutti erittäin jääräpäiseltä tapaukselta, ja sen kanssa oli oltava tarkkana, etteivät epätoivotut käytösmallit, kuten ruoan varastelu, päässeet vahvistumaan.

Joukon viimeisenä lauman jatkeeksi muutti pikkuinen romanialaisrescue Cici vuonna 2014. Cicin haasteena on ollut epäluuloinen suhtautuminen kaikkeen uuteen, sekä ihmisiin että ympäristöön, mutta koira on uskomattoman nopea oppija. Jopa SmartDog-testissä Cicin todettiin olevan loistava yksilö työkoiraksi, sillä niin motivoitunut se on oppimaan uutta ja ratkaisemaan erilaisia tehtäviä. Nämä neljä erityyppistä ja -luonteista koiraa omine haasteineen ovat opettaneet käyttämään luovuutta ongelmien ratkaisuissa. Kun koirat oppivat eri tavoin, joutuu miettimään tarkkaan, miten kunkin koiran kohdalla on paras toimia. Jokainen koira oppii uusia asioita, ja jokaisen käytöstä on ainakin joiltain osin mahdollista muokata – on vain löydettävä oikeat keinot ja oikeat palkkiot, jotka koiraa motivoivat!